tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Puuhaa

piisaa. La olin Puawon kanssa koko päivän tontilla siivous- / talvenalusvalmisteluhommissa. Telineet kun laskin kerroksen alaspäin, niin olihan hyvä selkäjumppa, hyvä jos liikuin seuraavana päivänä..

Nyt valmistellaan viimeiset jutut ennen ke ip valua, jonka jälkeen talo on valmis ottamaan vastaan yläpohjan ontelot. Myös paineviemärin kaivuutyöt aloitettiin.

Harkinnassa on tällä hetkellä, pitäisikö sittenkin luopua talousrakennuksen aloituksesta nyt talven alla, ja keskittyä päärakennukseen, tehdä talousrakennus sitten huhtikuussa. Säästäisi telttakulut ja lämmityksessä, lisäksi neuvottelen tekomiesten kanssa, josko sillä varmistettaisiin että muutto uuteen kotiin onnistuisi jo ennen juhannusta... Katsotaan!



1 kommentti:

  1. Vois olla hyvä ratkaisu tehdä maatyöt ja perustukset nyt ja sitten lähteä nostamaan seinää heti kun ei enää ole kovaa pakkasta. Helppo vielä kaivaa kun ei ole routaa ja keväällä pääsee ajoissa liikkeelle. Mähän tein talon ja tallin kanssa niin ja oikein hyvin talvehti pressun alla. Olis päässyt jo maaliskuun lopulla jatkamaan tarvittaessa.

    VastaaPoista