maanantaina, toukokuuta 24, 2010

2 maailmaa..

On se vaan kunnan sekä isojen toimijoiden työntekijöiden maailma eri näköinen, kuin niiden, jotka näkevät omien käsien tuotosten suoran liitynnän leivänpäälliseensä..

Tänään oli päivä, jolloin piti saada kerralla samaan kuoppaan kaikki liittymät: sähkö, tele, viemäri, vesi.
Aikaikkuna muutama tunti, kun linjakaivannon reunat alkavat nopeasti sortua.

Tietäen, että on haasteellista, olin useaan kertaan jo kunkin kanssa pohjustanut ajankohtaa, ja kaikkien kanssa oli sovittu että paikalle klo 13. Toki olin ajatellut, että varmaan yksi kolmesta feilaa, mutta kellon tullessa 13:30 alkoi jo käämit palaa, kun ketään ei ollut tullut. Kirvesmies ehdotti kesäistä järvipulahdusta jo.. :)

Lähdin soittelemaan:
Savon Voiman kaveri, jonka kanssa olin perjantaina sopinut tarkan ajan, olikin sitten tämän viikkoa lomalla, eikä kertonut sovitusta asiasta kellekään. Lähtivät tulemaan. Soittivat, ettei tullakaan, kun asentaja olis, muttei kuorma-autoa kaapelille. Kun aloin jo repiä housujani kuuluvasti, sanoi, että tunnin päästä tullaan. Tulivat. Sähköpiuha piti itse kiskoa.

Iisalmen Vesilaitoksen kanssa oli sovittu aamulla viimeksi kellonaika. No, kun olin soittamassa työnjohtajalla, kurvasivat pihaan. Ajattelin, että hyvä juttu. No, nämä kaksi sankaria, vaikka Kirjallisesti oli useita kertoja annettu tarkka tarvikeluettelo mm. putkikieppien pituudet etc, niin sitten marssivat paikalle takki auki, että no myö tultiin kattomaan mitä tarvii.. Paikalla ollut hankkeemme erittäin pätevä ja aikaansaava putkimieskin jo alkoi osoittaa ylipaineen kohoamisen merkkejä ja tyypit häipyivät. Ilmestyivät sitten. Viskasivat putket maahan, jäi meille vedettäväksi. Toisen halutun liitoksen tekivät, toinen jäi tekemättä, tulevat toisen kerran.

Iisalmen Puhelin, työnjohtaja itse lähti heti tulemaan kun soitin. Ihan kuin olisi juuri muistanut asian.. Tuli paikalle mittilöimään, häipy. Siitä tunti ilmesty kaksi kaveria ja viskas tavarat tienposkeen, 2min ja kadonneet. Soitin työnjohtajalle jotta MITÄ H...TIÄ? Noo, kun keskustassa on kaapelivika, niin korjaamaan.. No, vedettiin piuhat ite.



Vasemmalta alkaen: Iisalmen Vesilaitos, IPY, Savon Voima.
---------

Hommasta jokunen kuva alla, linjaa oli n. reilu 100 metriä.



Räjäyttelyt jatkui, varsin myrskyinen päivä, Porovesi on kunnon myräkällä hieno selkä, valkopääaaltoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti